Liukueste – kulku turvalliseksi

Liukueste eli Non-Slip on lasikuiturunkoinen turvallisuustuote jonka paksuus on noin 2 – 3,8 mm. Voidaan kiinnittää eri pinnoille. Erityisen suosittu liukueste on uimaportaissa. Useita malleja.

Turvallisuudesta tinkimättä

Liukueste lisää turvallisuutta portaan askelmissa ja muilla reunoilla. Valikoimassa on kolme erilaista listaa.

Liukumattomuus on toteutettu sekoittamalla piidioksidia (’kvartsi hiekkaa’) kestävään hartsiin joka on myös runkona toimivassa lasikuitulistassa.

Valitsimme väriksi harmaan jotta listojen käyttö asuinrakennusten yhteydessä olisi mielekästä.

Arvokasta laatua

Liukuestelistat ovat ”omaa tuotantoa” eli olemme valmistuttaneet liukuestelistat tavallista tiukempien laatuvaatimusten mukaan.

Liukuestelistoissa on käytetty Vinyyliesteriä (VE) eikä tavallisesti näissä tuotteissa käytettyä polyesterihartsia Ortho tai Iso. Tällä muita kalliimmalla hartsilla on saavutettu erinomainen kestävyys sekä hapokkaissa että emäksisissä olosuhteissa ja erinomainen vahvuus.

Lasikuitutaso, liukuestepäällystetty, keskikarkea. Kuvassa leveys 30 cm

Kantava taso jossa liukuestepinnoite

Valikoimassa uutena paksu lasikuitutaso jonka yläpinta on kokonaan pinnoitettu liukueste-pinnoitteella. Kuten muut listat, myös tässä omassa tuotteessa hartsi on kalliimpaa Vinyyliesteriä (VE).

Tason perusleveys on 50 cm ja pituus 261 – 307 cm. Paksuus 40 mm. Erittäin tukeva ja kestävä. Väri kuten muissa.

Liukuestelistat ja -tasot

70 + 10 mm kulma

Liukuestelistan vaakasuora mitta on 70 mm ja pystysuora osuus on 10 mm. Tämä liukueste istuu tukevasti askelman etureunassa.

Hinta: 27,90 €/m, sis. alv 24%

Sisältää timanttilaikalla katkaisun määrämittaan yli 50 cm pituuksille. Max pituus 2,6 m.

50 mm

Tasainen ja karhea liukueste. Leveys 50 mm. (Tämän väri on paremmassa valossa sama kuin kulmalistan. Katso muita kuvia.)

Hinta: 20,50 €/m, sis. alv 24%

Sisältää timanttilaikalla katkaisun määrämittaan yli 50 cm pituuksille. Max pituus 2,6 m.

Liukueste- ja hehkuvalolista yhdistelmä. Leveys 38 mm.

38 mm yhdistelmä

Liukuestelistan ja ECOaurora hehkuvalolistan yhdistelmä. Edellisen leveys 22 mm ja jälkimmäisen 16 mm. Tässä piidioksidi on hienompaa kuin muissa ja väri on musta. Runko on merialumiinia.

Hinta: 35,50 €/m, sis. alv 24%

Sisältää katkaisun määrämittaan. Max pituus 3,0 m.

Lasikuitutaso, liukuestepäällystetty, keskikarkea. Kuvassa leveys 30 cm

Liukuestepinnoitettu taso

Tasojen mitat ovat 40 x 500 x 2607 mm ja 40 x 500 x 3070 mm. Paino n. 10 kg/m. Väri harmaa.

Hinta:
2607 mm pituus: 299,00 €/levy, sis. alv 24%
3070 mm pituus: 389,00 €/levy, sis. alv 24%

Leikkaus: timanttilaikalla
Voidaan toimittaa leikattuna tai kavennettuna. Tarjouksen mukaan. Minimimitoimitus: yksi levy.

Lisätiedot – liukueste

Tässä muutamia kuvia ja lisätietoja tuotteista.

Profiilit

Tässä kuvassa näkyy kahden harmaan liukuesteen profiilit. Listojen paksuus on noin 3,2 – 3,8 mm. Listojen reunat on viistottu.

Karheus

Kuvassa vasemmalla on 70+10 mm liukueste. Sen piidioksidi on hiukan hienompaa kuin 50 mm listassa mutta siinä on enemmän sidoshartsia.

Kulmalista ja ECOaurora

Ecoaurora hehkuvalolistaa on saatavana erikseen (leveydet 12, 16 ja 26 mm). Kuvassa se on asennettu 145 mm levyisen alumiiniaskelman etureunaan ja päällä on 70+10 mm liukueste.

Liukueste- ja hehkuvalolista yhdistelmä. Leveys 38 mm. Lähikuva.

Yhdistelmälista läheltä

Yhdistelmälista jossa ECOaurora hehkuvalolista on liitetty mustaan liukuestelistaan. Listan kokonaisleveys on 38 mm.

Asennusohje: Katkaisu timanttilaikalla. Kiinnitys liimalla ja ruostumattomilla ruuveilla. Sopiva liima on polyuretaani liima mutta myös muut ulkotiloihin tarkoitetut liimat tai asennusmassat voivat toimia.

Hinta (lisäpalvelu): Mittaus, katkaisu timanttilaikalla, reikien poraus ja senkkaus. Kiinnikkeet sisältyvät joko rst ruuvit tai alumiini/rst niitit (liima ei sisälly): 17,40 €/m, sis. alv 24%